Hehkulamppujen valmistajien kartelli päätti joskus 1900-luvun alussa, kuinka kauan hehkulamput saavat palaa ennen poksahtamistaan. Tuntimääriä vähennettiin alle puoleen entisestä, jotta ihmiset kuluttaisivat lamppuja enemmän ja kassoihin kilisisi maksimaalisesti roposia. Ei tuo hehkulamppujuttu tunnu niin kauhean pahalta, kun nyt ollaan joka tapauksessa siirtymässä energiansäästölamppujen ja led-lamppujen aikakauteen. Mutta idea tuotteiden suunnitellusta vanhenemisesta siirtyi moniin muihin tuotteisiin, ja nykypäivänä suurin osa meistä joutuu ostamaan hajoamaan suunniteltua tavaraa. Ärsyttävää.
Esimerkiksi kestäviä sukkahousuja, joihin ei tule silmäpakoja, on valmistettu joskus 1950-luvulla. Testausten jälkeen kuitenkin todettiin, että valmistajat saattavat jäädä työttömiksi, jos uusia sukkahousuja ei tarvitsekaan ostaa entiseen tahtiin, ja näin palattiin helpommin rikkoutuviin sukkiksiin. Tässä vaiheessa dokumenttia jouduin jo kiroilemaan ääneen. Miljoona naiset kiittävät päivittäin. Mikään ei ole turhauttavampaa kuin juuri ostetuista sukkahousuista löytyvä silmäpako.
Insinöörit ovat ilahduttaneet myös tulostimien ostajia. Dokumentissa kerrotaan, että joihinkin tulostimiin asetetaan siru laskemaan tulosteiden määrä, ja tietyn määrän ylitettyään tulostin ei enää toimi. Valmistajat puolustavat tätä laskuria tulostettaessa laitteeseen tihkuvan ylimääräisen musteen vuoksi. Muste saattaa esimerkiksi liata tulostimen alla olevan pöydän. Selitys haiskahtaa ja pahasti.
Lisäksi dokkarissa kerrotaan mm. ipodin huonosta akusta ja elektroniikkajätteen dumppaamisesta kehitysmaihin. Todella mielenkiintoinen pläjäys, joka siirtyy mukavan nopeasti suunnitellun vanhenemisen historiasta nykyhetken kulutukseen ja sen ongelmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti