7.12.2011

Made In

Oho. monta kuukautta on kulunut viimeisestä blogitekstistä. Ainakin uusi työ ja talviunet ovat vieneet aikaani ja voimiani (gradu taas ei, ääh). Mutta nyt tuli pitkästä aikaa bloggausfiilis.

Haluan vinkata mielenkiintoisesta nettisivusta, jossa voi paljastaa kotimaiseksi pestyjä tuotteita. Suomen elintarviketyöläisten liitto haluaa kuluttajien kiinnittävän huomionsa paketeissa mainittuihin valmistusmaihin brändin ja paketin kyljessä olevan kuvan sijaan. Kuulostaa tällaiselle pidempiä toveja kaupan hyllyjen välissä seisoskelevalla ostosten tekijälle ihan perusjutulta, mutta harmittavan moni taitaa edelleen tehdä valintansa kertavilkaisun perusteella, ilman tarkempaa lukemista.

SEL:n sivuilla sanotaan näin:
Moni kuluttaja ei ole tietoinen, että esimerkiksi kotimaisella tuotemerkillä Suomessa myytävät Turun Sinappi ja HK Amerikan pekoni tehdään Puolassa, Jenkki-purukumi Turkissa, Elovena-kauramurot Saksassa, Jyväshyvän Paussi-keksit Tsekissä sekä Arla Ingmanin raejuusto ja Ingmariini-levite Ruotsissa
Onhan se aika pirullista, että muropaketti, jonka kyljessä kansallispukuun pukeutunut vaalea "elovenatyttö" koreilee, sisältää saksalaisia muroja.

Seuraavaksi toivoisin, että jauho- ja leipäpaketeissa kerrottaisiin tarkemmin viljojen alkuperämaa. En ole aivan varma, kuinka paketin kyljessä ilmoitettava valmistusmaa käytännössä määräytyy. Käsittääkseni riittää, että esimerkiksi jauhot pussitetaan Suomessa, niin valmistusmaana voidaan ilmoittaa Suomi. Juuri muutama päivä sitten puuroryynejä valitessani ihmettelin, kuinka harvassa kaurapaketissa oli avainlippu-merkki. Ehkä siksi, että merkki maksaa, mutta luultavasti siksi, että tuotteen kotimaisuusaste ei riitä sertifikaatin saamiseen. Ja leivässä viljan alkuperästä tuntuu olevan vielä harvemmin tarkkaa tietoa.

Kaipa sitä pitäisi pommittaa tuotteiden valmistajia ja myyjiä enemmän kysymyksillä tuotteiden alkuperästä. Harmi vaan, että kukaan ei pakota vastaamaan kuluttajien kysymyksiin. Viime maaliskuussa lähetin Bonne-juomille kysymyksen valmistamiensa marjasoseiden alkuperämaasta ja pakkaustavasta. Sataprosenttinen marjavalmiste, joka on valmistettu Suomessa, kuulostaa hyvältä, mutta kaikista eniten mua kiinnostaa, missä marjat ovat kasvaneet. Samalla kysyin pakkaustavasta ja siitä, onko pakkausten kenties ulkomaisissa vadelmissa mahdollinen norovirusriski. Vastausta kysymyksiini ei koskaan kuulunut, joten ei ole nuo marjasoseet oikein enää houkuttaneet.

27.8.2011

Päivän suositus: Arvokas ja herkullinen jäte

Satuin tällä viikolla telkkarin eteen juuri, kun tämä Arvokas ja herkullinen jäte -niminen laadukas saksalaisdokkari oli tulossa. Suosittelen katsomaan Areenasta! Katseluaikaa on vielä vajaan kuukauden verran jäljellä, eli hyvin ehtii.

Dokkarissa tuli monia hyviä pointteja ja tuoreita ajatuksia esiin. Siinä kerrottiin mm. leipäjätteellä lämpiävästä leipomosta, yhteisöpuutarhoista ja ruokajätteen valtavista määristä. Esimerkiksi ranskalaisella tukkutorilla päivän päätteeksi yli jäävät kalat menevät automaattisesti roskiin, oltuaan yhden päivän myynnissä.

Ohjelman ihastuttavinta antia oli korealaismuotoilijan esittelemät perinteisiin ruoansäilöntätapoihin perustuvat "ruokahyllyt". Kauniissa hyllyissä mm. kasviksia voi säilyttää huoneenlämmössä perinteisten niksien avulla. Esimerkiksi omenoiden tuottamat kaasut auttavat pitävät perunat tuoreina, ja porkkanat ja sellerit säilyvät pidempään, kun ne säilytetään pystysuorassa omilla hyllyillään (vaakasuorassa kasvikset käyttävät energiaansa päästäkseen "oikeaan" asentoon).

Dokumentissa kerrottiin myös, että jätteeksi päätyvällä ruoalla pystyttäisiin ruokkimaan maailman nälkäiset kolmeen kertaan. Eli maailmassa on ruokaa tarpeeksi kaikille, se on vaan väärissä paikoissa ja turhauttavan usein kaatopaikalla.

25.8.2011

Päivän ilostus: Pauligille reilua kahvia

Olen juhlamokkavastainen ihminen. Mua ärsyttää, kun koko Suomi tuntuu juovan vain tuota yhtä pahanmakuista ja epäeettistä litkua. Joka paikassa tulee vastaan juhla mokka -plakaatteja, kuppeja tai markiiseja. Pauligista oli kovaa vauhtia tulossa mun ykkösvihastusfirma, ainakin suomalaisista yhtiöistä.


Mutta tänään sain selville jotain upeaa. Paulig on viimein taipunut, ja laajentanut valikoimansa myös luomulaatuiseen Reilun kaupan kahviin. Jes! Reilun kaupan edistämisyhdistyksen sivuilta voi lukea tästä iloisesta uutisesta tarkemmin. Uutisessa ei lue, koska kahvi on kaupoissa, mutta kaipa sitä voisi jo alkaa kysellä kauppiailta :)

Seuraavaksi odotellaan, koska Fazer suostuisi myymään meille sinistään reiluna versiona.

22.8.2011

kirppishassutuksia


Aina välillä kirppiksellä tulee vastaan ihanan sympaattisia vaatteita ja muita juttuja, jotka haluaa omakseen tietämättä, mitä niillä oikeastaan tekee. Yksi tällainen ostos on Lahden Fidalta parilla eurolla mukaan tarttunut vanha söpö mekkonen. Epäilen, että tuo on saattanut olla jopa jonkun häämekko joskus 60-luvulla. Mekko on itse ommeltu ja istuu mulle täydellisesti.

Mielelläni käyttäisin tuota joskus, mutta hankaluutena on oikean hetken löytäminen. Ehkäpä joku sunnuntai lähden päiväkävelylle hienona naisena. Tai jos jonain päivänä minua kositaan aivan ex tempore, niin voin samantien lähteä maistraattiin tuo mekko päällä :)

21.7.2011

ketunleipää ja tikkuhorsmaa


Kesäloman mökkireissulla villivihannesten hyödyntäminen jatkui, vaikka kasvukausi onkin monilla kasveilla jo vähän liian pitkällä. Keväällä vuohenputken ja poimulehden poimiminen oli helppoa, mutta nyt monet kasveista ovat turhan suuria ja puisia.

Ohjeita uhmaten päätin testata maitohorsman syömistä parsan tapaan näin keskikesän jälkeenkin, kun löysin suhteellisen tuoreen näköisiä versoja, jotka eivät olleet aloittaneet kukkimista. Ei siinä kovin hyvin käynyt :) Keräsin varret, keitin niitä hetken suolavedessä ja paistoin oliiviöljyssä valkosipulin kera. Sitten imeskeltiin valkosipulin ja öljyn maut tikuista, sillä kuituisten tikkujen syöminen oli hankalahkoa. Eli jos horsmat tuntuvat yhtään puisilta kerätessä, ne ovat sitä myös keittämisen ja paistamisen jälkeen. Ensi keväänä uusi yritys :)


ketunleipää


Onnistuneempia hortoilukokemuksia sain ketunleivästä. Pienten lehtien kerääminen ei vie kauan, koska ne kasvavat usein tiheästi ja nousevat helposti varsineen maasta. Laitoin ketunleipää salaatin joukkoon ja leivän päälle, ja hyvin maistui. Vaikka maku on aika hapan silloin kun ketunleipää syö sinällään, lehdet sopivat hyvin salaattiin, eikä maku ole pistävä. Ketunleipää voi kokeilla myös keiton maustamiseen, mutta sitä en ole vielä itse testannut.

Lisäksi keräsin horsman, metsämansikan ja vadelman lehtiä yrttiteetä varten. Kuivatin lehdet, mutta vielä en ole keitellyt niistä teetä. Syksymmällä on sitten kiva muistella kesän ja mökkimaisemien makuja teetä juoden.

18.7.2011

Löytö


Kävin tänä kesänä erityisen paljon alennusmyynneissä. Tavallisissa kaupoissa jaksoin käydä kerran, ja saaliina siitä reissusta olivat yhdet alushousut (sloggin luomupuuvillaiset löytyi stockalta!). Alennusmyynnit ulottuivat monille kirppiksillekin, ja siellä ostoksia tuli tehtyä enemmän. Ainakin Fidalla, Samarialla ja kierrätyskeskuksessa vaatteet olivat jossain vaiheessa -50 % alennuksessa.




Kaikenlaista tuli alehuumassa vahingossa ostettua, ja muutama hassukuosinen ysärivaate saattaa joutua takaisin kiertoon aika pian, mutta myös löytöjä sattui kohdalle. Kyläsaaren kierrätyskeskuksesta taisi löytyä tämän vuoden ykköslöytö. Ostin 50 sentillä Ralph Laurenin vaalean siniharmaat kesäpöksyt. Housut ovat silkki-pellavasekoitetta ja tuntuvat tosi mukavilta päällä. Juuri mukavan rennot kesällä käytettäviksi. Nuo housut päällä tulee semmoinen olo, että vain purjevene puuttuu :)



Samalla kertaa kierrätyskeskuksesta tarttui mukaan oranssi toppi ja vanha stockmannin kukallinen toppijuttu. Yhteensä ostokset maksoivat 1,25 euroa. Edullista, jotten sanoisi!


17.7.2011

Kaj Franck Designmuseossa ja verkkonäyttelyssä

Lehtokurpat

Muistutus muistutus! Kaj Franckin pelkistettyjä käyttöesineitä, herkkiä taideteoksia, upeaa värinkäyttöä ja kauniita muotoja pääsee nyt katselemaan Designmuseossa. Näyttely antaa hyvän kuvan Franckin vuosikymmenien suunnittelutyöstä, ja kauniita esineitä riittää ihasteltavaksi. Näyttely tulee myös muistuttaneeksi, mitä kaikkia suomalaisille tuttuja esineitä Franck suunnittelikaan, niitä kun tuntuu riittävän.

Ateenan aamut

Designmuseo on iloksemme avannut myös Kaj Frankin nettinäyttelyn. Siellä voi katsella Franckin tuotantoa mm. vuosikymmenen, sarjan tai materiaalin mukaan.

kuva: Iittala

Nettinäyttelystä selviää esimerkiksi se, että tänä vuonna uudestaan tuotantoon tulleet himoitsemani Arabian purnukat ovat tulleet tuotantoon ensimmäisen kerran jo vuonna 1949. Purnukoita niin kuin monia muitakin Franckin esineitä katsellessa tulee väkisin ihmetelleeksi, miten muodot ja värit näyttävät niin modernin tyylikkäiltä. Taitavat olla ajattomia siis.