Kävin tänään tutustumassa Hämeentielle Vallillaan muutama viikko sitten ilmaantunutta Metka-kirpputoria. Laittaisin tänne linkin kirppiksen kotisivuille/facebook-sivuille, mutta sellaista ei ole näköjään vielä tehty. Joko kirppis oli jotenkin tosi hyvä, tai sitten mulla vaan sattui olemaan kirppisfiilis, mutta tykkäsin paikasta kovasti. Pöydät olivat täynnä, ja tavara tuntui olevan "aitoa" kirppistavaraa. Ylihintaista tavaraa ei juuri ollut, eikä myöskään sellaista monta kuukautta pöydässä pyörinyttä krääsää. En ole kauheasti käynyt viime aikoina itsepalvelukirppiksillä, ja sain tuolta taas sellaisen innostuksen niitä kohtaan. Se on niin hauskaa, kun jokainen pöytä on omanlaisensa, kertoo yhden ihmisen/kodin tarinaa. Ja seuraavasta pöydästä voi aina löytää mitä vain. Oih kirppiksiä! :)
Mulla on näköjään alkamassa taas pieni korvakorubuumi, sillä löysin Metkastakin kahdet korvikset. Nuo olivat samaa pakettia ja maksoivat yhteensä euron. Eli edullisesti lähti. Noita oikeanpuoleisia en varmaan hetkeen pääse käyttämään, ovat sen verran juhlalliset mulle. Mutta vasemmanpuoleiset ajattelin ottaa ihan arkikäyttöön. Taitavat olla jotain suht uutta rihkamaa, mutta ei kai sillä niin väliä.
Lisäksi ostin tuommoisen Arabian tummansinisen pannun 12 eurolla. Se on vähän oudon kokoinen, tai siis aika pieni. Mutta kyllä siihen esimerkiksi kahden ihmisen teet voi laittaa hautumaan. Tai sitten pitää vaan koristeena tuossa siemenhyllyllä, johon se mun mielestä sopii just kivasti. En ole aikaisemmin nähnyt tuota pannua, eikä suunnittelijasta ole mitään tietoa. Pohjassa on salaperäinen luku 9-73, ei aukea mulle.
Lisäksi ostin vielä urheilupöksyt 0,70 sentillä, mutta niistä en sentään kuvaa jaksa jakaa. Olen vähän kaipaillut uusia pöksyjä, joten ilahduin kovasti löydöstäni. En ajatellut, että kirpputorilta sattuisi semmoisia löytymään, mutta tänään nappas.
Ja Metkan löytää siis Hämeentieltä, googlen karttahaun mukaan numerosta 74. Se on siis vähän pohjoiseen Kapsäkistä ja Allotriasta. Ja auki ti-su, kellonaikoja en enää muista.